Tiernatori 2022
TIERNATORIN AVAJAISET 16.12.
klo 17 | Tiernatorin avajaiset & kaupungin joulutervehdys ja glögit Avajaisissa kuullaan musiikkia oululaiselta perinteikkäältä Kaikukuorolta ja ilmoille kajautetaan ensimmäistä kertaa kaupungin oma JouluOulu -julistus. Oulun kaupungin joulujulistuksen lausuu tänä vuonna Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mirja Vehkaperä. Kaupunki luo ja tuo kaupunkilaisille joulumieltä myös glögitarjoilulla. Madekosken Tiernat kajauttavat avajaisten päätteeksi oman versionsa kohta 150-vuotiaasta kuningassadusta. |
klo 17-18 |
Joulupukki Tiernatorilla Joulupukki vierailee Tiernatorilla - tule jututtamaan pukkia ja ota yhteiskuva muistoksi! |
LASTEN LAUANTAI 17.12.
Otsikko 2 | |
klo 12-13 |
Valonpilkkeitä hämärässä - Lauluja joulunodotusaikaan Maailman vahvin pupu tarjoaa joulutunnelmaan virittelevän, osallistavan konsertin Rotuaarin Tiernatorilla. Yhtye esittää konserteissa omaa tuotantoaan: raikasta ja uutta lastenmusiikkia. Tiernatorin konserteissa yhtyettä kuullaan duona - laulussa Eepu Sankilampi ja kitarassa Lauri Marjakangas. |
klo 13 | Tonttutanssia City Dancen kanssa City Dancen tanssitontut laittavat jalalla koreaksi ja tonttumuorina Merja Satulehtoo huolehtii, että jalka nousee myös kävijöillä. |
klo 14-15 | Laulaen Joulun Tunnelmaan Intohimoinen nuori muusikko Janina innostaa ja herkistelee joulun tunnelmaan. |
klo 15 | Tiernapojat Tiernatorin ohjelmallisen osuuden päättä Tiernapojat. Lauantaina kuulemme Leevin laulajien voitokkaan esiityksen. |
klo 12-14 | Porot Tiernatorilla Joulupukin porot ovat Rotuaarilla - tule rapsuttamaan oikeaa poroa! Porot tulevat Pudasjärveltä Poro-Panuman tilalta. |
klo 12-14 | Joulupukki Joulupukki vierailee Tiernatorilla - tule jututtamaan pukkia ja ota yhteiskuva muistoksi! |
ALPAKOITA ADVENTTINA 18.12.
Otsikko 1 | Otsikko 2 |
klo 13-15 | Alpakat Tiernatorilla Ihanat alpakat tulevat vierailemaan Tiernatorilla! Alpakat tulevat Linnunradan tilalta Oulusta. |
klo 12-14 | Joulupukki Tiernatorilla Joulupukki vierailee Tiernatorilla - tule jututtamaan pukkia ja ota yhteiskuva muistoksi! |
klo 13-14 | Bless my Oulu Joulu Bless my Oulu tarjoaa Tiernatorilla jouluista ohjelmaa sunnuntaina. Musiikissa Kartanon laulajat ja Lady 3R, lopussa Oulun joulun siunaus. |
klo 14-15 | Oulubuskers luo joulun tunnelmaa Oululaisen naislaulajaduon nuoret upeaääniset Nanna ja Amelia luovat joulun tunnelmaa. |
klo 15 | Tiernaesitys Ynnin tiernat |
Maanantai 19.12
klo 17 | Iiro-hevonen Tiernatorilla Äimäraution maskottihevonen Iiro vierailee Tiernatorilla tervehtimässä ihmisiä! |
klo 13-14 | Oulubuskers luo joulun tunnelmaa Oululaisen naislaulajaduon nuoret upeaääniset Nanna ja Amelia luovat joulun tunnelmaa. |
klo 17 | Tiernaesitys Ynnin tiernat |
Tiistai 20.12.
klo 17.00 |
Tiernaesitys Lakeuden kuninkaat |
klo 17.15 | Musisoiden Joulun Tunnelmaan - Souondecon tontut Tonttumuori Janina on nuori intohimoinen muusikko Oulusta. Musiikki on kulkenut hänen matkassaan jo lapsesta lähtien. Hän haluaa innostaa jokaista elävän musiikin pariin ja pyrkii luomaan keikoillaan mukaansatempaavaa tunnelmaa. Tiistaina. Tiernatorilla lavalle nousee yhdessä Janinan kanssa myös hänen omistamansa yrityksen Soundecon soitto-oppilaat. |
Keskiviikko 21.12.
Otsikko 1 | Otsikko 2 |
klo 15 - 17 . | Joulupukki Joulupukki vierailee Tiernatorilla - tule jututtamaan pukkia ja ota yhteiskuva muistoksi! |
klo 15 | Valonpilkkeitä hämärässä - Lauluja joulunodotusaikaan Maailman vahvin pupu tarjoaa joulutunnelmaan virittelevän, osallistavan konsertin Rotuaarin Tiernatorilla. Yhtye esittää konserteissa omaa tuotantoaan: raikasta ja uutta lastenmusiikkia. Tiernatorin konserteissa yhtyettä kuullaan duona - laulussa Eepu Sankilampi ja kitarassa Lauri Marjakangas. |
klo 16 | Laulaen Joulun Tunnelmaan Intohimoinen nuori muusikko Janina innostaa ja herkistelee joulun tunnelmaan. |
klo 17 | Tiernaesitys Madekosken Tiernat |
Torstai 22.12.
Otsikko 1 | Otsikko 2 |
klo 16.00 | Oulubuskers luo joulun tunnelmaa Oululaisen naislaulajaduon nuoret upeaääniset Nanna ja Amelia luovat joulun tunnelmaa. |
klo 16.45 | Oulun ukrainalaisten joulukuoro Oulussa asuvat ukrainalaiset tervehtivät meitä yhteisellä lauluhetekellä, jossa kuullaan muutamia perinteisiä. ukrainalaisia joululauluja. |
klo 17.00 | Tiernaesitys Kuninkaat Murrosta joulusiivoaa Tämä ei-niin-perinteinen mukaelma Tiernatarinasta antaa varmasti kaikille uutta puhtia joulusiivouksen vauhdittamiseksi. |
Perjantai 23.12.
klo 17.00 Tiernaesitys: Ynnin Tiernat